Edunvalvontavaltuutuksen erikoisuudet

Edunvalvontavaltuutus, toiselta nimeltään edunvalvontavaltakirja, on asiakirja, jolla voi jo etukäteen valtuuttaa haluamansa henkilön hoitamaan asioita sitten, jos ei itse siihen esimerkiksi terveydentilan vuoksi kykene. Edunvalvontavaltuutus on vaihtoehto ns. perinteiselle edunvalvonnalle, jossa vasta tilanteen heikennyttyä haetaan edunvalvojan määräämistä. 

Edunvalvontavaltakirjassa nimetään yksi tai useampi henkilö, joka asioita voi tarvittaessa hoitaa, sekä samalla määritellään ne asiat, joita valtuutetulla on oikeus hoitaa. Edunvalvontavaltakirjan laatimisella sinänsä ei ole mitään oikeusvaikutuksia, vaan siinä määritellyt valtuudet tulevat voimaan vasta sitten, jos Digi- ja väestötietovirasto (entinen maistraatti) vahvistaa valtakirjan. Vahvistamisen edellytyksenä on, että valtuuttaja on esimerkiksi terveydentilansa vuoksi tullut pääasiallisesti kykenemättömäksi huolehtimaan niistä asioista, joita valtuutus koskee.

Edunvalvontavaltakirjaa pidetään suhteellisen yksinkertaisena asiakirjana, ja moni päätyy laatimaan valtakirjan itse esimerkiksi jonkin netistä löytyvän mallipohjan avulla. Mallipohjissa tai niiden käyttämisessä ei välttämättä ole mitään suoranaista vikaa, mutta ongelmana on se, että moni lainsäädännön asettama rajoitus ja toisaalta myös mahdollisuus saattaa jäädä tällöin täysin tiedostamatta.

Tässä blogitekstissä tuon esille joitakin hieman harvemmin huomioituja käytännön vinkkejä ja sovellutuksia, joita edunvalvontavaltakirjaa harkitessa kannattaa miettiä. Teksti on tarkoitettu ensi sijassa listaukseksi asioista, joita edunvalvontavaltakirjaa suunnitteleva voi tahollaan pohtia ennen edunvalvontavaltakirjan laatimista koskevaa tapaamista. Lista ei ole tyhjentävä eikä missään tapauksessa sisällä kaikkia valtuutuksessa huomioitavia asioita, joten sanamuotojen hiominen ja valtakirjan kokonaisuuden tarkistaminen kannattaa jättää ammattilaisen kanssa tehtäväksi.

Kuka toimii valtuutettuna?

Jotta edunvalvontavaltuutuksesta saa täyden hyödyn irti, valtuutetuksi kannattaa nimetä vain sellainen henkilö, jonka asioidenhoitokykyihin valtuutettu luottaa. Pelkän sukulaisuussuhteen perusteella ei kannata valtuuttaa sellaista (muuten rakasta) lähiomaista, jolta kuitenkin valtuuttajankin tieten puuttuu osaaminen ja motivaatio raha- ja muiden asioiden hoitamiseen. Valtuutetulla ei kuitenkaan tarvitse olla mitään erityiskoulutusta eikä -osaamista, vaan tavallisesti normaali omien asioiden hoitokyky riittää. Jos valtuuttajalla kuitenkin sattuu olemaan jotain sellaista omaisuutta, josta huolehtiminen vaatii erikoistaitoja tai -osaamista (esimerkiksi aktiivisesti hoidettavia sijoituksia tai yritysomaisuutta), kannattaa tämän omaisuuden hoitamista varten miettiä juuri kyseisenlaisen omaisuuden hallitsevaa valtuutettua tai sitten pohtia jo valmiiksi muita ratkaisuja valtuutetun avuksi tosipaikan tullen.

Valtuutettuja voi periaatteessa olla lukuisia yhtä aikaa, ja valtuutettujen tehtäviä voi myös hajauttaa niin, että yksi huolehtii vaikkapa omaisuutta koskevista ja toinen henkilöä koskevista asioista. Itse suosittelen kuitenkin harkitsemaan tällaisia jaettuja valtuutuksia siltä kantilta, mikä on valtuutettujen kyky ja mahdollisuudet toimia yhdessä. Rajanveto siinä, mikä asia koskee omaisuutta ja mikä henkilöä, ei ole läheskään aina täysin selvää. Lisäksi lopputulos ei yleensä ole suotuisa, jos useampi valtuutettu on oikeutettu hoitamaan samaa asiaa, ja valtuutetut sattuvat olemaan eri mieltä siitä, minkälainen toimintatapa on valtuuttajan edun mukainen. Jos valtuutettuja taas nimetään useampia niin, että he saavat toimia ainoastaan yhdessä, muuttuu valtuutettujen toiminta käytännössä varsin hankalaksi esim. verkkopankkiasioinnin estyessä. 

Miten varautua esteellisyyteen?

Valtuutetun tehtävänä on hoitaa asioita vain ja ainoastaan valtuuttajan edun mukaisesti. Koska joskus valtuuttajan ja valtuutetun edut voivat olla ristiriidassa tai ainakin ristiriitaan on olemassa periaatteellinen mahdollisuus, laissa on säännelty joitakin tilanteita, joissa valtuutettu ei saa lainkaan edustaa valtuuttajaa. Näitä ovat ensinnäkin tilanteet, joissa valtuutettu itse on valtuuttajan vastapuolena (esim. valtuutettu on valtuuttajan vuokralainen). Valtuutettu on esteellinen toimimaan myös silloin, jos vastapuolena on joku valtuutetulle läheinen henkilö tai sukulainen. Sukulaisuuden piiri on tässä yllättävän laaja ja se kattaa sukulaiset aina valtuuttajan omasta lapsesta ja puolisosta puolison sisaruksen puolisoon saakka.

Esteellisyys ei käytännössä aiheuta ongelmia silloin, jos valtuutus on laadittu ensi sijassa juoksevien raha-asioiden, kuten laskujen maksamisen tai Kela-asioiden hoitamista varten. Koska valtuutetuksi useimmiten nimetään oma sukulainen, esteellisyys kuitenkin estää käytännössä lähestulkoon kaikki oman suvun väliset oikeustoimet kuten kauppakirjat, perinnönjaot ja ositukset. Mikäli valtuuttaja haluaa varmistaa, että myös tällaiset toimenpiteet onnistuvat edunvalvontavaltakirjan voimassa ollessa, kannattaa valtakirjassa nimetä esteellisyystilanteita varten suvun ulkopuolinen varavaltuutettu.

Varavaltuutettu on suositeltava varsinkin silloin, jos valtuuttajalla on yritys- tai muuta sellaista omaisuutta, jonka osalta olisi tärkeää päästä tarvittaessa tekemään sukupolvenvaihdoskauppa tarvittaessa myös alihintaan. Varavaltuutettu ei kuitenkaan ole pakollinen, vaan esteellisyystilanteen kohdatessa valtuutetulle on mahdollista hakea sijaiseksi normaalia edunvalvojaa. Tällöin valtuutuksen suomat edut esimerkiksi kevyemmän byrokratian osalta kuitenkin menetetään, eikä lahjanluonteinen luovutus ole enää mahdollinen.

Lahjoitukset ja alihintaiset luovutukset

Jos edunvalvontavaltakirjassa ei ole erikseen sallittu lahjoituksia ja yksilöity lahjan antamisen perusteita, ei valtuutettu saa antaa valtuuttajan varoista minkäänlaisia lahjoja. Lahjoituksiksi rinnastetaan myös omaisuuden luovuttaminen alihintaan sekä erilaisista etuuksista, kuten hallintaoikeudesta tai perinnöstä luopuminen.

Harkittaessa sitä, tulisiko valtuutetulle antaa oikeudet omaisuuden lahjoittamiseen, kannattaa harkita, onko oikeuksista enemmän hyötyä vai haittaa. Ensiksikin kannattaa muistaa, että valtuutuksen vahvistaminen ei tee valtuuttajaa itseään automaattisesti oikeustoimikelvottomaksi. Mikäli valtuuttaja kuntonsa puolesta kykenee ymmärtämään asian, valtuuttaja voi myös valtakirjan vahvistamisen jälkeen edelleen esimerkiksi määrätä valtuutetun ostamaan valtuuttajan varoilla kaupasta merkkipäivälahjat lapsenlapsilleen. Tällöin valtuutettu toimii käytännössä valtuuttajan määräyksestä ja tämän tahdon mukaisesti, eikä tee mitään kiellettyä.

Varsinaisia lahjoitusvaltuuksia valtuutettu tarvitsee vasta sitten, kun valtuuttaja on niin heikossa kunnossa, ettei hän enää itse kykene ymmärtämään tai lainkaan antamaan määräyksiä lahjoitusten osalta. Onko sellaisessa tilanteessa enää tarpeen tai edes asianmukaista, että valtuutettu tekee itsenäisiä lahjoituspäätöksiä valtuuttajan puolesta? Vai onko oikeus ja sen nojalla tehdyt lahjoitukset vain omiaan aiheuttamaan eripuraa esimerkiksi valtuutettuna toimivan lapsen ja muiden perillisten välillä? Lisäksi kannattaa muistaa, että edellä selostettu esteellisyys sukulaisten välisissä toimissa koskee myös omaisuuden lahjoittamista, joten lahjoitusvaltuuksien lisäksi pitäisi muistaa nimetä myös varavaltuutettu, jos lahjoja halutaan antaa sukulaisille, jotka ovat samalla myös valtuutetulle sukua. Lahjoitusvaltuuksia ja ulkopuolista varavaltuutettua kannattaa kuitenkin harkita ainakin silloin, jos valtuuttajalla on tai hänelle voi myöhemmin tulla omaisuutta, josta olisi esimerkiksi hoitomaksujen tai veroseuraamusten vuoksi kannattavaa luopua edunvalvonnan aikana.

Mitä valtuutettu saa tehdä?

Valtuutetun tehtävänä on huolehtia valtuuttajan asioista valtuuttajan edun mukaisesti ja mikäli mahdollista, valtuutetun ohjeita ja määräyksiä noudattaen. Valtakirjaa laadittaessa valtuuttajalla on käytännössä vapaat kädet vaikuttaa valtuutetun toimivaltaan ja rajoittaa sitä, mitä valtuutettu saa tehdä. Koska valtuutetun toimivalta on lähtökohtaisesti varsin laaja, kannattaa aloittaa miettimällä, onko jotain sellaista, mitä valtuutettu ei missään tapauksessa saa tehdä? Tai onko jokin toimenpide niin merkittävä, että valtuutetun on sen toteuttaakseen hankittava lupa viranomaiselta tai kysyttävä siihen vaikkapa muiden perillisten suostumus?

Jos rajoitukset tai ohjeet kirjataan valtakirjaan, sitovat ne myös ulkopuolisia. Tällöin valtuutetun kanssa asioivan sopimuskumppanin on tarkastettava valtakirjasta, onko valtuutetulla oikeudet siihen toimenpiteeseen, mitä hän on valtakirjan nojalla tekemässä. Tämä tarkoittaa sitä, että valtakirjaan kirjatut määräykset tulevat käytännössä kaikkien niiden tahojen tietoon, joiden kanssa valtuutettu valtakirjan nojalla asioi.

Siksi kannattaa miettiä, onko kaikenlaisia henkilökohtaisia hoito-ohjeita ja muita toiveita tarpeen kirjata valtakirjaan "kaikkien nähtäväksi". Kun pidetään mielessä se lähtökohta, että valtuuttajan kannattaa lähtökohtaisesti luottaa valtuutettuun, riittäisikö joissakin asioissa vapaamuotoisempi ohjeistus suoraan valtuutetulle? Tällainen ohjeistus - on se sitten kirjallista tai suullista - sitoo valtuutettua suhteessa valtuutettuun, eikä tule ulkopuolisten tietoon. Yksityiskohtaisempi ohjeistus kannattaa siis joko kertoa suoraan valtuutetulle jo ennen valtuutuksen vahvistamista, tai kirjata vapaamuotoisesti kirjalliseen valtuutetulle annettavaan ohjeistukseen. Itse asiassa moni valtuutettu toivookin, että saisi jo etukäteen valtuuttajalta ohjeita omaisuutensa hoitamiseen ja vaikkapa hoitoaan tai asuinpaikkaansa koskien.

Kuka valtuutettua valvoo?

Ilman valtakirjaa toimivia, "perinteisiä" edunvalvojia Digi- ja väestötietovirasto (DVV) valvoo aktiivisesti. Edunvalvojat tekevät tilin DVV:n tarkastettavaksi aluksi, vuosittain sekä edunvalvonnan päättyessä, sekä hakevat DVV:stä etukäteisluvan esimerkiksi asunnon myynnille tai muille merkittävämmille toimenpiteille. Tämä tuottaa melko paljon paperitöitä asioita hoitavalle ja aiheuttaa myös hieman kustannuksia edunvalvottavalle sekä viivästyttää joskus esimerkiksi omaisuuden myyntiä.

DVV valvoo viranomaisena myös edunvalvontavaltuutettuja, ja kaikkien valtuutettujen on tehtävä DVV:lle aloitustili valtuutuksen alkaessa. Tämänkin jälkeen valtuutetun on pidettävä kirjaa valtuuttajan varoista, veloista ja tekemistään toimenpiteistä ja pidettävä varat erillään omistaan. Lähtökohtaisesti valtuutetun ei tarvitse kuitenkaan toimittaa tilinpitoa DVV:n tarkistettavaksi vuosittain eikä edes valtuutuksen päätteeksi. Valtuutetun ei myöskään tarvitse hankkia DVV:ltä etukäteislupaa tekemiinsä toimenpiteisiin. Tämä asioiden hoitamiseen liittyvän byrokratian vähyys on itse asiassa seikka, jonka useimmat kokevat edunvalvontavaltuutuksen suurimmiksi hyödyiksi.

Mikäli valtuutettu kuitenkin niin haluaa, valtakirjassa on mahdollista laajentaa valtuutetun tilinpitovelvoitetta niin, että valtuutetunkin on tehtävä säännöllisesti tiliä DVV:n tarkastettavaksi tai haettava lupa joihinkin valtakirjassa yksilöityihin toimenpiteisiin. Tämä kieltämättä vähentää mahdollisuutta valtuutetun tekemiin väärinkäytöksiin, mutta toisaalta lisää työmäärää valtuutetulle ja aiheuttaa valtuuttajalle kustannuksia, koska DVV:n tarkastukset ja luvat ovat maksullisia.

Useimmiten valtakirjoissa päädytäänkin ratkaisuun, jossa varsinainen viranomaisvalvonta pidetään vähäisenä, mutta annetaankin sen sijasta tietojensaantioikeus valtuutetun tekemistä toimenpiteistä esimerkiksi niille valtuuttajan perillisille, jotka eivät toimi valtuutettuina. Tällöin tiedonsaantioikeutetuilla on mahdollisuudet valvoa valtuutetun tekemisiä pyytämällä tältä säännöllisesti tietoja siitä, miten valtuuttajan taloudellinen tilanne on edunvalvonnan aikana kehittynyt. Toisaalta tämä myös mahdollistaa avoimemman keskustelun valtuutetun ja tiedonsaantioikeutettujen osapuolten (esimerkiksi valtuutetun sisarusten) kesken ja toimii sitä kautta helpotuksena myös valtuutetulle itselleen, joka muutoin olisi valtuuttajan asioista vaitiolovelvollinen.

Mitä valtuutettu saa? 

Moni sekoittaa edunvalvontavaltakirjan testamenttiin, mutta kyse on oikeasti täysin eri asiasta. Edunvalvontavaltakirja eroaa testamentista ainakin kahdella, varsin keskeisellä tavalla. Ensinnäkin edunvalvontavaltuutuksen voimassaolo päättyy viimeistään valtuuttajan kuolinhetkeen. Edunvalvontavaltuutetulla ei ole minkäänlaisia erityisvaltuuksia kuolinpesän asioiden hoitamiseen tai pesän jakamiseen, vaan kuoleman jälkeen pesän asioita hoitavat pääsääntöisesti osakkaat yhdessä. Käytännössä toki valtuutettuna toiminut henkilö useimmiten tuntee parhaiten pesän varallisuustilanteen ja on sitä kautta ainakin jossain määrin velvollinen huolehtimaan, että perunkirjoitus tulee toimitetuksi. Mikäli valtuuttaja siis haluaa antaa kuolemansa jälkeistä aikaa koskevia määräyksiä, on nämä yleensä syytä antaa testamentin muodossa ja edunvalvontavaltuutuksesta erikseen. 

Toiseksi, edunvalvontavaltuutuksessa määrätty valtuutettu ei lähtökohtaisesti saa tehtävästään mitään etua eikä osuutta valtuuttajan omaisuudesta, vaan käytännössä ainoastaan työtä ja tehtäviä. Valtuutetulla on lain mukaan oikeus saada valtuuttajan varoista korvaus tarpeellisista kuluistaan sekä tehtävänsä laatuun ja laajuuteen nähden kohtuullinen palkkio, ellei toisin ole sovittu tai valtakirjassa määrätty.  Palkkiota maksetaan tietysti vasta siinä vaiheessa, kun valtuutus on vahvistettu, ei aiemmin. Käytännössä melko usea valtuutettu taitaa jättää ainakin palkkion kokonaan nostamatta. Mikäli valtuuttaja haluaa jo valtakirjaa laatiessaan varmistaa, että valtuutettu saa toiminnastaan tietyn suuruisen korvauksen, voi valtakirjassa määritellä korvauksen määrän erikseen. Toki mahdollista on myös määrätä, ettei mitään korvausta makseta. 

Minkälainen on Sinun valtuutuksesi?

Edunvalvontavaltuutus on kokonaisuus, jonka sisältöön vaikuttaa koko elämäntilanne: omaisuuden laatu, sukulaisuussuhteet ja omat tulevaisuudensuunnitelmat. Siksi se on oikeastikin suhteellisen monimutkainen asia ja sen laatimiseen kannattaa panostaa. Panostaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että valtakirjasta pitäisi tehdä kymmenen sivua pitkä ja yksityiskohtainen. Usein lopulta lyhyt ja "perusmuotoinen" valtakirja on se kaikkein toimivin. Kaikkein tärkeintä on se, että valtuuttaja (ja mielellään myös tuleva valtuutettu) tiedostaa, minkälaisia vaikutuksia valtakirjalla on, ja miten sitä voi käyttää.

- Katri / Lakiasiaintoimisto Laki-Silta 24.5.2021 / tekstiä päivitetty 13.3.2024